Jaakko Koskikari

Olen aktiivisesti mukana erään urheiluseuran ja parin muun yhdistyksen toiminnassa.
Näiden yhdistysten toimintaan Edico -palvelu on tuonut paljon uutta luotettavuutta ja tehokkuutta.
Me käytämme Edico – palvelua mm. jäsentietojemme jakeluun yhdistysten vastuuhenkilöiden kesken sekä yhteydenpitoon jäsenistöön erityisesti luottamusta vaativissa asioissa.

Jäsentiedoissa on paljon sellaisia tietoja, jotka nykylainsäädännön mukaan ovat salaisia ja paljon sellaisia tietoja, joita muutenkin on hyvä pitää varmasti vain tietyn joukon tiedossa.
Kaikki kokouspöytäkirjat ja muut muistiot voidaan jaella Edico – istuntokansion kautta.
Pidämme myös kokouksia usein etäkokouksina Edico – palvelun kautta.
Tässä on se hieno etu, että yleensä ei ole vaikeata löytää yhteistä aikaa, koska ihmiset voivat olla missä tahansa käyttämässä Edicoa, jossa heillä on pääsy internettiin.
Yleensäkin eri ryhmiin ja istuntokansioihin kuuluvat henkilöt laittavat aina kiinnostavat ja tärkeät tiedot Edico – istuntokansioon nähtäväksi ja ilmoittavat esim. tekstiviestillä siitä muille ryhmään kuuluville.
Mielenkiintoisena lisätoimintona voin kertoa, että valmentajamme käyttävät Edico – palvelua valmennusohjelmien jakamiseen, valmennuksen seurantaan ja kaikenlaiseen yhteydenpitoon valmennettavien urheilijoiden kanssa silloin, kun fyysinen tapaaminen ei ole mahdollista tai se ei ole tarpeellista.
Käyttömahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon ja käyttötavat näyttävät lisääntyvän jatkuvasti.
Olemme olleet tyytyväisiä Edico -palveluun ja sen tuomiin taloudellisiin etuihin, tehokkuusetuihin ja tietenkin sen tuomaan turvallisuuden lisääntymiseen.